Uudiskohteen maalaus – maalauta talo ajoissa
Uudiskohteen maalaus – ennen muuttoa, heti sen jälkeen vai omin käsin sitten ensi kesänä?
Uudiskohdekin kannattaa maalata mahdollisimman pian, jotta työ ei jää roikkumaan ja ulkoverhous kärsi sääolosuhteiden armoilla. Helpointa ulkomaalaus on tehdä ennen pihatöiden, kuten kivetysten, tekemistä ja ulkovalojen asennusta – tällöin suojattavaa olisi vain hyvin vähän. Maalauksen ajankohtaan vaikuttaa kuitenkin luonnollisesti myös vuodenaika: kelin tulee olla riittävän kuiva ja lämmin.
Paras lopputulos usealla maalauskerralla
Useimmiten uudiskohteen ulkoverhoilu on tehty pohjamaalatuilla ulkoverhouslaudoilla. Pintamaalauksen suhteen selvitään tällöin kahdella ylimaalauskerralla. Jotkut tosin maalaavat pohjamaalin päälle vain yhden pintamaalikerroksen, mutta silloin maalipinta jää turhan ohueksi. Suositeltavaa on tehdä suosiolla ylimaalaus kahteen kertaan, jolloin huoltovälikin on huomattavasti pitempi.
Uudiskohteen ulkomaalaus edellyttää pohjatöitä hyvin vähän jos ollenkaan, kun vanhaa, poistettavaa maalia ei luonnollisestikaan ole. Usein pesullekaan ei ole tarvetta, ainakaan, jos maalaustyö tehdään riittävän aikaisin.